Miksi juuri KAT?

Moni psykoterapeuttia etsivä pysähtyy jossain vaiheessa saman kysymyksen äärelle: "Mitä eroa eri psykoterapiasuuntauksilla oikein on – ja onko sillä väliä?"

Ymmärrän hyvin, että tämä voi tuntua viidakolta. Kognitiivinen, analyyttinen, ratkaisukeskeinen, integratiivinen... vaihtoehtoja on monia, ja teoriat voivat tuntua etäisiltä. Lohdullista on kuitenkin tietää, että tutkimusten mukaan psykoterapian tuloksellisuuden kannalta tärkeintä ei ole suuntaus – vaan asiakkaan ja terapeutin välinen luottamuksellinen suhde.

Minun polku KAT:n pariin

Psykoterapeutin näkökulmasta oma psykoterapiasuuntaus on kuin työkalupakki ja kartta: se määrittää, millaisista lähtökohdista hän tarkastelee asiakkaan kokemuksia ja miten hän rakentaa hoitosuhdetta. Siksi psykoterapeutin on tärkeää löytää suuntaus, joka tuntuu aidosti omalta – sellaiselta, jonka ajattelutapa resonoi syvällä.

Olen aina ollut utelias eri psykoterapiasuuntauksia kohtaan. Osa niistä on tuntunut heti kiinnostavilta, toiset taas herättäneet ajatuksen: "ei ainakaan tämä."

Kun tutustuin kognitiivis-analyyttiseen psykoterapiaan (KAT), jokin loksahti paikoilleen. KAT:n tapa yhdistää ihmisen yksilöllinen kokemus ja hänen sosiaalinen ympäristönsä tuntui minusta heti oikealta. Sosiaalityöntekijänä ja yhteiskuntatieteilijänä olen aina nähnyt ihmisen osana yhteisöjä ja suhteita – ei irrallisena yksilönä. KAT:ssa ajatus on juuri tämä: emme kehity tyhjiössä, vaan ihmissuhteissa.

KAT auttaa ymmärtämään, miten lapsuudessa ja varhaisissa ihmissuhteissa opitut sisäiset kokemukselliset asetelmat ja vuorovaikutusmallit voivat seurata meitä aikuisuuteen asti. Ne voivat olla voimavaroja – mutta joskus ne myös rajoittavat meitä, toistuvat vanhat kaavat voivat ylläpitää pahaa oloa.

Vastavuoroisuus ja toimintatavat

KAT:ssa puhutaan usein vastavuoroisista asetelmista. Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen meistä kantaa mukanaan sisäisiä rooliasetelmia, jotka ovat syntyneet varhaisissa ihmissuhteissa.

Esimerkiksi ihminen, joka on lapsena kokenut, ettei kelpaa, voi aikuisena asettua helposti "huonon ja riittämättömän" rooliin. Samalla hän voi kokea, että muut ovat "vaativia ja arvostelevia." Tällaiset asetelmat eivät ole tietoisia – ne ovat usein selviytymismalleja, jotka ovat aikoinaan auttaneet meitä pärjäämään, mutta myöhemmin voivat alkaa rajoittaa elämää.

KAT-terapiassa näitä vastavuoroisia asetelmia ja niiden pohjalta syntyneitä toimintatapoja tutkitaan yhdessä psykoterapeutin kanssa, jotta ne tulisivat näkyviksi ja niitä voisi alkaa muuttaa. Tavoitteena on joustavampi, myötätuntoisempi tapa suhtautua sekä itseensä että muihin.

Miksi KAT tuntuu omalta?

Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että valitsin KAT:n omaksi psykoterapiasuuntauksekseni. Se on tuntunut kodilta – suuntaukselta, joka antaa mahdollisuuden yhdistää teorian, ihmissuhteiden ymmärtämisen ja käytännön työn.

KAT tarjoaa myös joustavuutta: sen avulla voin työskennellä sekä lyhyt- että pitkäkestoisesti, asiakkaan tarpeiden mukaan.

Ja jos olet etsimässä psykoterapeuttia ja mietit, pitäisikö suuntausta pohtia tarkemmin, voin sanoa sinulle tämän: sinun ei tarvitse.

Tärkeintä on, että löydät psykoterapeutin, jonka kanssa tunnet olosi turvalliseksi ja kuulluksi.

Laita rohkeasti viestiä eri suuntausten psykoterapeutteihin – oikea yhteys löytyy usein sydämellä, ei teoriakirjasta.